Tuotteet ja palvelut
ABC-PORTAALI
www.abc.fi -portaali julkaisee Suomen Tietotoimiston uutiset jatkuvasti päivittyvänä uutisvirtana 24/7. Lisäksi sivustolle päivitetään maakunnallisia uutisia, sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä uutisia Scanria Oy:n oman toimittajakunnan kautta.
Uutispalvelun lisäksi www.abc.fi on valtakunnallinen tietopankki suomalaisista yrityksistä ja palveluista. Portaalin yrityshakemistosta löytyvät kaikki suomalaiset yritykset.
Hakupalvelu on painotettu toimimaan paikkakuntakohtaisesti. Palvelussa on jokaiselle Suomen paikkakunnalle oma sivustonsa, josta voi helposti löytää myös paikkakunnan yritykset ja palvelut. www.abc.fi portaaliin tehdään n. 3 miljoonaa hakua kuukaudessa.

RAKENTAJAN HAKEMISTO
Valtakunnallinen Rakentajan hakemisto on ilmestynyt vuodesta 1994 lähtien ja on nykyisin eräs alansa johtavia hakuteoksia. Hakemisto on tarkoitettu helpottamaan päätöksentekoa kun kunnat, kaupungit, rakennusliikkeet sekä muut rakennusalalla toimivat valitsevat yhteistyökumppaneita ja tarvitsemiaan palveluja rakennus- ja saneerauskohteisiinsa.
Hakemistoon on ryhmitelty toimialoittain ja lääneittäin tuhansia yrityksiä. Yritysten tiedot sijoitetaan oman toimialansa alle akkosittain, joten on ovat kätevästi löydettävissä, silloin kun niitä tarvitaan. Yritystietojen lisäksi Rakentajan hakemistossa on alaan liittyviä asiantuntija-artikkeleita ja tuote-esittelyjä.
Teoksen painaa Otavan Keuruun kirjapaino. Teoksen koko on 167 x 240 mm. Lakatut nelivärikannet.
TILAA NYT Rakentajan hakemisto
Hinta vain 15€ (sis. postikulut)
Tilaa puh. (017) 262 8487

RAKENTAJAN INFO
Rakentajan Info on Scanria Oy:n ylläpitämä portaali, johon on kerätty kaikki rakentamiseen liittyvät tärkeät linkit ja yritykset yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi.
Rakentajan Info on Suomen kattavin rakennusalan portaali ja sen linkkikokoelmaa täydennetään sitä mukaa kun internetissä aiheeseen liittyviä sivuja julkaistaan.

TELEHAKU
Telehaku.fi on nopeasti laajeneva, dynaaminen yrityshakemisto, josta haetaan päivittäin kymmeniä tuhansia yritystietoja. Hakemisto on optimoitu sekä uutta mobiili-internetiä, että perinteistä työpöytäkäyttöä varten. Hakemistossa on esillä jo yli 300 000 suomalaisen yrityksen tiedot.
Telehakua kehitetään voimakkaasti mobiili-internetin vaatimusten mukaiseksi ja sen uusin käyttöliittymä julkaistaan lähikuukausina. Yritysten kannattaa olla vahvasti esillä tässä uuden ajan mobiilihakemistossa, jonka käyttömahdollisuudet laajentavat hakutoiminnot paikasta ja ajankohdasta riippumattomaksi.
www.telehaku.fi -hakemistoon suoritetaaan päivittäin yli kymmenen tuhatta hakua ja hakujen määrä on koko kasvu suunnassa.

TERVEYSINFO
www.terveysinfo.fi on Scanria Oy:n ylläpitämä portaali, johon on kerätty terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tärkeitä linkkejä ja yhteystietoja selkeäksi kokonaisuudeksi.
Palvelusta löytyy tuhansia terveyteen ja hyvinvointiin erikoistuneita yrityksiä sekä asiantuntijoiden artikkeleita. Hakupalvelusta voi etsiä myös hyvinvointiin liittyviä tuotteita ja tuoteuutisia.
www.terveysinfo.fi -palveluun päivitetään säännöllisesti terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä mielenkiintoisia uutisia ja tiedotteita.

YRITYSHAKU
Yrityshaku on valtakunnallinen tietopankki suomalaisista yrityksistä ja palveluista.
www.yrityshaku.fi -palvelun tietokannasta löytyvät jokaisen suomalaisen yrityksen tiedot. Yrityshaku-portaali on ollut toiminnassa jo 14 vuotta ja se on eräs vanhimmista ja luotettavimmista suomalaisen yritystiedon tarjoajista internetissä.
www.yrityshaku.fi -palveluun tehdään joka päivä 20 000 – 50 000 hakua. Päivittäisten hakujen huima määrä kertoo, että suomalaiset internetin käyttäjät tietävät tarkkaa ja ajankohtaista yritystietoa etsiessään Yrityshaku-palvelun käyttökelpoisuuden ja luotettavuuden.
Yrityshaku -yritystietokannasta voi etsiä sinua kiinnostavia yrityksiä, yhteisöjä ja palveluja
helposti sijaintikunnan, toimialan tai hakusanan perusteella. Jokaiselle kunnalle on lisätty palveluun omat sivunsa, se helpottaa paikallisten palvelujen löytämistä.
www.yrityshaku.fi -tietokantaa päivitetään jatkuvasti Scanria Oy:n oman henkilökunnan voimin ja Suomen Asiakastieto Oy:n ja Tilastokeskuksen toimittaman materiaalin mukaan.

PARHAAT KAUPAT.fi
Eikö olisi kätevää, jos kaikki suomalaiset verkkokaupat ja niiden tuotteet löytyisivät samasta osoitteesta? Nyt ne löytyvät! Osoite on: www.parhaatkaupat.fi
Parhaat kaupat –verkkokauppakeskus on Suomessa ainutlaatuinen hakupalvelu:
- Parhaat Kaupat –sivustolta löytyvät kaikki suomalaiset verkkokaupat ja suurin osa niiden tuotteista.
- Parhaat Kaupat –hakupalvelusta kaupat ja tuotteet löytyvät todella näppärästi:
Palvelun hakukenttään kirjoitetaan halutun tuotteen nimi ja palvelu näyttää välittömästi kaupat, jotka haettua tuotetta verkossa myyvät. Haun voi tehdä myös suoraan tuoteryhmien kategorioista hakupalvelun vasemmasta laidasta. Asiakas voi siirtyä hakutuloksesta suoraan kaupan sivuille.
Parhaat Kaupat –haku näyttää vain oleellisen eli tuotteen ja sitä myyvän kaupan. Hakupalvelu on optimoitu verkkokauppoja varten.

